Turun Sosialidemokraattinen Yhdistys ry

Vuosituhannen vaihteen yhdistys

 

etusivulle

toiminta

johtokunta

historia

luottamustoimet

tule mukaan

linkit

Takaisin historiavalikkoon


Heimo Välimäki (oik.) on yksi yhdistyksen pitkäaikaisimmista puheenjohtajista. Hän on pitänyt hyviä yhteyksiä muun muassa Yleisradioon (syleilyssä toimittaja Heli Venho).

SDP palasi hallitusvaltaan menestyksekkäiden eduskuntavaalien seurauksena 1995. Työttömyys ei kuitenkaan ottanut hellittääkseen ja kunnallisvaaleissa 1996 tuli tappio, joskin yhdistyksen kannalta se tarkoitti vain Määttäsen vaihtumista valtuustossa Mika Stepanoffiksi. Kunnallisjärjestön Ruisrock-jupakka vaikeutti tilannetta entisestään.

Jäsenkunnan aktiivisuus ja yhdistyksen toiminta hiipuivat. 80-vuotisjuhlien valmistelut veivät lähes kaiken energian, vaikka aktivoitumisesta oli puhetta. Jäsenkunnan ongelmana pidettiin sitä, ettei heitä yhdistä asuinpaikka tai ammatti vaan se on ns. yleisyhdistys. Tosin laaja-alaista osaamista katsottiin voitavan hyödyntää. Vaikuttamista puolueessa pyrittiin tehostamaan ja puheenjohtaja Heikki Varantola valittiinkin kunnallistoimikuntaan ja Kari Nyyssölä piirihallitukseen. Kokouksia järjestettiin edelleen ja niissä kuultiin laadukkaita alustuksia. Tasavuosia juhlittiin lokakuussa 1998 ravintola Alabamassa.

Myös vuoden 2000 kunnallisvaaleissa näkyi pitkä hallitusvastuu, mutta presidentinvaaleilla, joissa Tarja Halonen valittiin, oli yhdistystoimintaa piristävä vaikutus. Kunnallistoimikunnassa yhdistyksen painoarvo kasvoi, kun siellä istui parhaimmillaan sekä Varantola, että Paula Keltaniemi. Vuosituhannen vaihduttua yhteistyötä on viritelty mm. Sos.dem. Voiman kanssa. Toiminta on jatkunut vakaana, ja uutta näkökulmaa toi tilanne, että sekä Varsinais-Suomen Sos.dem. Piirin, että Turun Sos.dem. Kunnallisjärjestön toiminnanjohtajat valittiin yhdistyksen johtokunnan piiristä. Yhtenä kehittämiskohteena on ollut sosialidemokraattisen nuorisotoiminnan kehittäminen.

Sodasta toiseen
Kohti hajaannusta
Takaisin SDP:hen

Puheenjohtajat ja sihteerit 1918-