Tarja Halosen tukijoukkoihin
Poseeraa parempi maailma
SONK Demarinuoret SDP

ESITTELY | arvot, historia, fakta

TOSYn lyhyt historiikki

Vuonna 1969 perustettiin Turkuun Akateeminen Sos.dem. Yhdistys ASY. ASY oli tuolloin yksi Varsinais-Suomen nopeimmin kasvavista sos.dem. yhdistyksistä ja jo muutamassa vuodessa jäsenmäärä nousi lähes kolmeen sataan. Tätä edesauttoi ylioppilaskuntien vahva politisoituminen. 1970-luvun puolivälin jälkeen jäsenmäärä kääntyi laskuun. Kaikki poliittiset opiskelijajärjestöt menettivät vaalikannatustaan edustajistovaaleissa, kun into politiikkaan alkoi opiskelijoiden keskuudessa hiipua.

Yhdistyksen nimi muutettiin Turun Opiskelijoiden Sos.dem. Yhdistys TOSY ry:ksi vuonna 1988. Tuolloin oltiin tultu kauas 70-luvun huippuvuosista ja jäsenmäärä oli laskenut alhaisemmaksi kuin koskaan. 1990-luvun ajan TOSY vietti hiljaiseloa, mutta säilytti kuitenkin edustuksen TYYn edustajistossa aina vuoteen 1999, jolloin vaaleissa hävittiin viimeinenkin paikka.

Alkuvuosina TOSY oli nimenomaan yliopisto-opiskelijoiden yhdistys, mutta myöhemmin jäseniksi on tullut myös työssäkäyviä ja eri oppilaitoksissa opiskelevia nuoria. Jäsenmäärä lähti jälleen selkeään nousuun 1990-luvun loppupuolella. Vuoden 2001 edustajistovaaleihin lähdettiin uudella innolla, kun yhdistykseen oli tullut uusia jäseniä. Kova vaalityö tuottikin huiman tuloksen: nollasta paikasta noustiin kolmeen paikkaan. Jäsenmäärä jatkoi kasvuaan ja syksyn 2003 edustajistovaaleihin lähdettiin tavoitteena edelleen nostaa paikkamäärää. Tuloksena oli neljä paikkaa ja äänimääräisesti toiseksi suurin ryhmä edustajistossa.

Viime vuosina TOSYlla on ollut edustus TYYn hallituksessa sekä lukuisissa muissa TYYn luottamustehtävissä. Viimeiset vuodet TOSY on jälleen elänyt uutta kasvukautta ja laajentanut toimintaansa myös opiskelijapolitiikan ulkopuolelle esimerkiksi Turun kunnallispolitiikkaan.