Vuokaaviosymboli: Vaihtoehtoinen käsittely:     
 SDP

Turun Demarikilta

Yleistä

 

Turun Demarikilta ry on Turun suurin sosiaalidemokraattinen perusyhdistys. Yhdistys on ns. yleispoliittinen yhdistys, joka aloitti toimintansa vuoden 1999 alussa. Suurin osa jäsenistä on aikaisemmin kuulunut Turun Sos.Dem.Kiltaan, joka oli perustettu vuonna 1960.

Nykyisin yhdistyksen jäsenmäärä on 154. Jäsenistä 114 on miehiä ja naisia on 54. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä jäsenmäärä 185:een kahden seuraavan vuoden aikana.

DemariKilta järjestää keskustelu- ja tutustumistilaisuuksia, joissa on alustuksia eri aiheista ja jäsenistö voi kysellä ajankohtaisista poliittisista asioista. Lisäksi järjestetään jäsenistölle virkistystoimintaa ja muuta mukavaa yhdessäoloa, teatteri- ja muita matkoja.

Yhdistyksemme jäsenet vaikuttavat aktiivisesti niissä puolue-elimissä, joihin heidät on valittu ja he tiedottavat asioista jäsenistölle..

Viime kunnallisvaaleissa yhdistyksestämme valittiin kaupunginvaltuustoon Mika Maaskola.

 

sivua päivitetty: 11.10.2009

Turun Demarikilta ry
Eerikinkatu 30
20100 Turku